lauantai 29. heinäkuuta 2017

Ideoita siviilivihkimiseen

Kuten kerroin, olimme kuukausi sitten R:n veljen häissä. Heillä oli siviilivihkiminen Tampereen maistaarissa, eivätkä he olleet halunneet tehdä kaavaan mitään omia lisäyksiä. Toimitus kesti kaikkinensa pari kolme minuuttia ollen näin tavallista pidempi, sillä vihkijä lausui muutaman ylimääräisen sanan pakollisten lisäksi. Se oli minusta häneltä kivasti tehty.

En ole aiemmin uhrannut oikeastaan ajatustakaan omalle vihkimisellemme, vaan olen keskittynyt ainoastaan hääkirkkoon, joka on minulle tärkeämpi. Ehkä en ole osannut muodostaa tilaisuudesta kunnollista kuvaa, koska en ole koskaan aikaisemmin ollut mukana maistaattivihkimisessä. Nyt aloin kuitenkin ajatella asiaa tarkemmin. Koska maistraatissa täytyy joka tapauksessa käydä, siitä voisi ihan hyvin tehdä oman kivan juhlansa eikä pelkästään väistämätönsä pakkoa.

Jyväskylän maistraatti on ulkoapäin ihan komea rakennnus, mutta sen vihkitilassa en ole käynyt. Se on varmaankin jonkinlainen huone, jossa on puhujanpaikka. Ihan kiva siis, muttei mitenkään erikoinen. Sitten tajusin, että hetkinen, kyllähän sitä muuallakin järjestetään vihkimisiä kuin kirkossa ja maistraatissa. Jospa pitäisimmekin vihkitilaisuuden ulkosalla? Jossakin kauniissa paikassa vaikka vesistön tai luonnon läheisyydessä. Innostuin ajatuksesta, mutta en ole vielä keksinyt sopivaa paikkaa. Ainoa miinuspuoli virkapaikan ulkopuolella tapahtuvassa vihkimisessä on sen maksullisuus – moinen kustantaa 120€. Pitänee miettiä asiaa.

Romantic And Relaxed Lake Wedding Ideas
Kuva

Naimisiin.infon sivuilla vihkimiselle esitetään seuraavanlaista järjestystä:
  1. Morsiusparin (tai morsiamen) sisääntulo musiikin soidessa
  2. Tervetulotoivotus ja lyhyt johdanto
  3. Lauluesitys, runo, kirjallisuuskatkelma tms.
  4. Vihkikaavan minimiosa (= aviopuolisoiksi julistamiseen asti).
  5. Symboliikkaa: sormusseremonia (tai vastaava), suudelma tms.
  6. Vihkiparin omat sanat esimerkiksi lupausten muodossa
  7. Vihkitodistus allekirjoitetaan ja luovutetaan hääparille (morsiamelle).
  8. Loppusanat (vihkikaavasta, mahdollisin lisäyksin).
  9. Vihkipari siirtyy onniteltavaksi
Me emme varmaankaan saavu paikalle mitenkään erityisesti, vaan kokoonnumme vain vihkijän luokse. Olisi mukavaa, jos hän pitäisi jonkinlaisen lyhyen puheen, jonka jälkeen kaasot voisivat lukea jonkin runon, esimerkiksi suositun apassi-intiaanien avioliittorukouksen. Sormukset haluaisin vaihtaa vasta kirkossa, mutta se ei ilmeisesti ole sallittua avioliiton siunauksessa (täysin typerä sääntö minusta). Ehkä vaihdamme ne siunauksesta tultuamme kirkon portailla, koska maistraatissa en vielä haluaisi niitä vaihtaa. Valojen lausumista meille tuskin tulee, koska se tuntuisi ainakin omalla kohdallani jotenkin kankealta.

En tiedä vielä, haluavatko vanhempamme osallistua vihkimiseen, mutta toivon heidän haluavan. Olipa tilaisuus missä tahansa, paikalle voisi kutsua vanhempien lisäksi myös läheisimmät ystävät. Vihkimisen jälkeen halukkaat voisivat siirtyä yhdessä syömään johonkin ravintolaan.

Olen pohtinut hankkivani maistraattia varten lyhyen ja yksinkertaisen valkoisen mekon, jota voisin myöhemmin pitää ns. vaimomekkona häiden jälkeisenä päivänä ja häämatkalla. Arkilookini koostuu hyvin pitkälti helmallisista vaatekappaleista eri yläosien kanssa niin kesällä kuin talvellakin, joten vaimomekko jäisi varmasti käyttöön juhlien jälkeenkin.

Onko kenelläkään kokemusta Jyväskylässä sijaitsevista luonnonpaikoista, joissa on vihitty hääpareja? Tai onko teillä ideoita, missä sellainen paikka voisi olla? Kuulisin niistä mielelläni! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi :)